Vuoden 2021 State of the Media –tutkimus paljastaa muutoksen suomalaistoimittajien työoloissa. Viimeisen vuoden aikana henkilöstövaje ja resurssien puute ovat nousseet journalismin suurimmaksi haasteeksi. Koronapandemia on vähentänyt median saamia mainostuloja ja sitä kautta toimituksissa taloudelliset paineet ovat kasvaneet. Toimittajia on lomautettu, vaikka uutisoitavaa on aiempaa enemmän.

Toisaalta viime vuosi on tuonut mukanaan myös jotakin hyvää. 2010-luvulla trendinä ollut luottamuksen lasku mediaa kohtaan on taittunut ja kääntynyt vuoden 2020 tapahtumien johdosta jopa kasvuun. Näyttääkin siltä, että globaalit kriisit ja verkossa liikkuva epämääräinen, usein jopa valheellinen tieto on saanut yleisön kääntymään jälleen perinteisen median puoleen. Samaan aikaan toimitusten tärkeimmäksi valttikortiksi ovat nousseet faktat. Tämän vuoden kyselyyn vastanneiden suomalaistoimittajien vastauksissa totuus olikin noussut entistä suurempaan osaan.

State of the Media 2021 – Suomen tulosten mukaan, näitä toimittajat arvostavat ja toivovat viestijöiltä:

  • 100% paikkansapitävää tietoa
  • Lehdistötiedotteita
  • Dataan pohjautuvia tutkimuksia ja raportteja
  • Juuri heille kohdennettuja sisältöjä

     

Virheellinen tieto? Tyhjennä lomake.

Täyttämällä lomakkeen hyväksyt, että Cision voi käyttää tietojasi markkinointiviestintään (uutiskirjeet, webinaarikutsut, tapahtumakutsut, tuotetiedot ja koulutusmateriaalit). Lisätietoja saat lukemalla tietosuojaselosteemme.