lokak. 16, 2019 / in Vinkit viestintään / by Iida-Emilia Lehtonen

Tutkimuksemme mukaan suomalaistoimittajat saavat sähköposteihinsa jopa satoja lehdistötiedotteita viikottainTiedotetulvasta voikin olla hankala erottua. Uuden työkalumme avulla voit nyt testata, ovatko oman tiedotteesi elementit kohdallaan. 

Lehdistötiedotteen kuolemaa on povattu jo vuosia, mutta yhä vain tiedote on suosituin tapa tavoitella toimittajien ja median huomiota. Cisionin Toimittaja- ja viestijätutkimus 2019 kertoo, että toimittajatkin vastaanottavat yhä mielellään tiedotteita, vaikka ovatkin avoimia myös muunlaiselle sisällölle. 

Tee toimittajan työ mahdollisimman helpoksi 

Kuten muillakin ammattiryhmillä, myös toimittajilla on nykyään jatkuvasti kiire. Yksittäisellä toimittajalla on usein samaan aikaan useita juttuja työn alla ja uutisten kierto on nopeaa. Toimitukset metsästävät skuuppeja ja haluavat olla ensimmäisinä uutisoimassa uutisoimisen arvoisista asioista.  

Viestinnän ammattilaisena tai tiedottajana voit olla helpottamassa toimittajan työtä lähettämällä tiedotteita, joihin toimitusten on helppo tarttua. Hyvä tiedote muun muassa 

  • paljastaa jo otsikossa olennaisen 
  • on napakasti kirjoitettu 
  • sisältää vähintään yhden sitaatin 
  • sisältää yhteyshenkilöiden yhteystiedot lisätietojen kysymistä varten. 

Näillä yksinkertaisilla keinoilla tiedotteesi tarjoaa toimittajalle lähes kaiken tarpeellisen, mitä jutun tekemistä varten vaaditaan. Toimittaja voi kirjoittaa jutun tiedotteen pohjalta tai halutessaan soittaa ja kysyä lisätietoja. Tiedotteeseen kannattaa myös lisätä aiheeseen liittyvä kuva, jotta toimituksen ei tarvitse turvautua kuvapankkikuvaan tai lähettää valokuvaajaa paikan päälle. 

Täyttääkö oma tiedotteesi nämä vaatimukset? Voit testata asian ilmaiseksi uudella lehdistötiedotteiden analyysityökalullamme. Syötä koneeseen tiedotetekstisi ja analyysityökalumme pisteyttää tiedotteesi. Saat vastauksen välittömästä. Pääset testaamaan tiedotteesi tästä. 

Kohdennus ratkaisee 

Hyvin kirjoitettu tiedote ei kuitenkaan yksin takaa, että tiedotteesi tulisi huomatuksi. Vähintään yhtä tärkeää on tiedotteen oikeanlainen kohdentaminen. Ennen tiedotteen jakelua kannattaakin miettiä, kenelle tiedotteesi tarjoaa arvokasta ja kiinnostavaa tietoa. 

Toimittajat ovat vastuussa ennen kaikkea omalle yleisölleen. Ulota siis omakin ajattelusi toimittajia pidemmälle, suoraan uutisen lopullisiin lukijoihin. Kun löydät oman kohdeyleisösi, voit valita tiedotteen vastaanottajiksi ne toimittajat, toimitukset ja vaikuttajat, jotka ovat lopullisen kohdeyleisön kannalta tärkeitä. 

Jos kaipaat apua tiedotteesi kohdentamiseen tai jakeluun, autamme mielellämme. Voit ottaa meihin yhteyttä täältä. 

Kaipaatko apua tiedotteen kirjoittamiseen?  

Jos sinulla ei ole vielä lähetysvalmista tiedotetta tai jos sinulla on vaikeuksia päästä alkuun tiedotteen kirjoittamisessa, voit ladata ilmaisen oppaamme täältä. Opas tarjoaa sinulle konkreettisia vinkkejä tehokkaampien tiedotteiden kirjoittamiseen. 

Myös blogistamme löydät useita lehdistötiedottamista käsitteleviä tekstejä. Tutustu esimerkiksi näihin postauksiin

Viimeisimmät julkaisut

Cisionin blogit

  • Mediasuhteet ja PR

    Saa uusimmat päivitykset PR:n, viestinnän ja markkinoinnin parhaista käytännöistä.

  • Cisionin kuulumisia

    Cisionin kuulumisia. Lue uusimmat tuoteuutiset

  • Sijoittajaviestintä

    Ajatusjohtajuus ja viestintästrategia johtajilta johtajille

  • Luokittelematon

    Blogi medialle ja mediasta, jossa on trendejä, vinkkejä, työkaluja, mediasiirtoja ja paljon muuta.

About Iida-Emilia Lehtonen

Iida tuottaa sisältöä Cisionin blogiin ja uutiskirjeeseen. Hän on kiinnostunut etenkin strategisesta sisällöntuotannosta, viestinnän mittaamisesta sekä analytiikan hyödyntämisestä viestinnän suunnittelussa.