24.11.2015
Cheek ensimmäisenä miehenä Glorian kanteen
Marraskuun 25. päivänä ilmestyvässä Glorian joulunumerossa kannen valtaa ensimmäistä kertaa yksin mies.  Glorian kannessa on perinteisesti aina ollut nainen ja miehiä kannessa on nähty tähän asti vain seuralaisen roolissa.

Kyseessä on suomalaisen popmusiikin supertähti Cheek eli Jare Henrik Tiihonen . Essi Myllyojan tekemän haastattelun kuvissa Cheek esittelee juhlakauden muotia yhdessä ukrainalaisen mallin Alinan kanssa. Kuvat on ottanut Jonas Lundqvist ja stailannut Anna Komonen.

22.11.2015
Luottamus Ylen uutisiin ennätyskorkealla
Uutisarvostukset 2015 -tutkimuksen tuloksien perusteella Yle on Suomen luotetuin uutislähde  ja sen uutisiin luotetaan entistäkin enemmän.

Tutkimukseen haastatelluista 92 % pitää Ylen uutisia luotettavina. Luottamus Yleen on kasvanut edellisestä tutkimuksesta neljä prosenttiyksikköä ja on nyt korkeimmillaan vuodesta 2010 vertailukelpoisena tehdyn tutkimuksen historiassa.

Luotettavuudessa Ylen jälkeen tulevat STT (80 %), alueellinen sanomalehti (74 %), Helsingin Sanomat (72 %) ja MTV (69 %). Tutkimuksessa myös STT:n ja lehdistön luotettavuusarviot kasvoivat vuoden takaisesta. Helsingin Sanomien luotettavuus kasvoi erityisen voimakkaasti.

20.11.2015
Yleltä uutispalvelu Finnairin Airbus A350 -koneisiin
Ylen uutiset tulevat tarjolle Finnairin uusiin Airbus A350-koneisiin räätälöitynä palveluna. Ne ovat saatavilla Finnairin matkustajille A350-koneiden Nordic Sky -portaalissa, johon matkustajat pääsevät koneen sisäisen langattoman verkkoyhteyden kautta.

Ylen uutistarjonta muotoutuu matkakohteen mukaan ja uutiset päivittyvät säännöllisesti lennon aikana, myös ilman ilman ostettua internet-yhteyttä. Tarjolla ovat lisäksi tuoreimmat uutiset kotimaasta ja ulkomailta.

Uutispalvelu on matkustajien käytössä Finnairin A350 -koneen ensilennosta 21.11. alkaen.

19.11.2015
Päivi Virkkusesta Hyvä Terveys ja Sport -lehtien päätoimittaja
Päivi Virkkunen siirtyy Hyvän Terveyden ja Sportin johtoon lehtien toimituspäällikön paikalta. Hän on työskennellyt aiemmin Me Naisissa ja Helsingin Sanomissa.

Virkkunen aloittaa lehtien päätoimittajana välittömästi. Hyvä Terveys on Suomen suurin terveyslehti, joka yhdistää tiedon, tunteen ja hyvän olon. Lehden taustayhteisöjä ovat muun muassa Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Tieteen tiedotus. Lehti tavoittaa 466 000 suomalaista. Uudistuneen treenilehti Sportin lukijamäärä on 145 000. (KMT 2015)

18.11.2015
Aller Media aloittaa yhteistyön kolmen uuden ruokabloggaajan kanssa
Yhteistyöblogit ovat Kaakao kermavaahdolla Potluck by One ja Kahvia & kasvisruokaa .

Itsenäisten bloggaajien kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi Allerin medioiden yhteydessä toimii yli 20 Suomen ykkösbloggaajaa. Nykyiset bloggaajat jatkavat omissa rooleissaan sisällöntuottajina ja brändien lähettiläinä.

16.11.2015
Lappi saa oman tv-uutislähetyksen
Ensimmäinen Yle Uutiset Lappi -lähetys nähtiin keskiviikkona 18. marraskuuta. Uutiset lähetetään maanantaista perjantaihin Yle TV1:llä osana kello 17:n ja kello 18:n uutispaketteja.

Lapin uutisia tekevät Kemissä sijaitseva Yle Perämeren toimitus ja Rovaniemellä sijaitseva Yle Lapin toimitus. Myös Yle Sápmin kanssa tehdään yhteistyötä. Lapin uutiset ovat tähän asti olleet osa Yle Uutiset Pohjois-Suomen lähetystä.

12.11.2015
Kodin Kuvalehti nappasi suosikkibloggari Nelliinan verkkoyhteisöönsä
Muoti- ja kotoilublogeistaan tunnettu suosikkibloggari Nelliina liittyy ensi vuoden alussa Kodin Kuvalehden blogiyhteisöön.  Nelliina eli Niina Tapojärvi tunnetaan huippusuosituista Nelliinan vaatehuone- ja Nelliinan puutalo -blogeistaan. Kodin Kuvalehdessä blogit yhdistyvät uudeksi Nelliina –blogiksi

4.11.2015
Me Naiset laajenee talk showksi
Suomen suurin naisten viikkolehti Me Naiset jatkaa laajentumistaan naisten monikanavaiseksi yhteisöksi. Nyt vuorossa on viikoittainen talk show #Evek, jossa Niina Lahtinen, Ulla Virtanen ja Veera Korhonen käsittelevät päivän polttavimpia puheenaiheita. #Evekiä voi seurata verkossa osoitteessa menaiset.fi/evek, jonne ilmestyy uusi jakso joka keskiviikko.

4.11. starttaava talk show on saanut nimensä Me Naisten uudesta sloganista Ei vois enempää kiinnostaa.

3.11.2015
A-lehtien Maku kasvattaa tuoteperhettään
Suomen suurin ruoka- ja juomalehti Maku kasvattaa tuoteperhettään. Uusi leivontalehti Maku Kaneli & Sokeri ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa: toukokuussa ennen kevätjuhlasesonkia ja lokakuussa ennen loppuvuoden kuuminta leivontakautta.

Maku Kaneli & Sokeri on yhdistelmä testattuja reseptejä, tekniikkaoppaita ja koristeluideoita.

 

mzugovic@themxgroup.com'

About Author Name

This author has yet to write their bio.
Meanwhile lets just say that we are proud Author Name contributed a whopping 56 entries.